Sateenkaarikansa

On ihanaa, että ihmiset ovat erilaisia. Rakkaus on aina kaunis asia, oli se sitten miehen ja naisen, kahden naisen tai kahden miehen välistä rakkautta. Nykyään ihmiset ovat myös huomattavasti suvaitsevampi "erilaisen" rakkauden suhteen. Vai ovatko?

Mediassakin vilahtaa tuon tuosta homoja, lesboja, transuja. Jopa Imatralainen kirkkoherra meni ja korjasi sukupuolensa miehestä naiseksi. Tätähän moni paheksui ja jopa erosi kirkosta ko. asian takia. En lähde asiaa sen kummemmin spekuloimaan, koska itselläni ei ole asiaan oikeastaan mitään sanottavaa. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Mutta vielä asiaa siitä rakkaudesta, onhan se niin ihana asia, joka ainakin toivonmukaan koskettaa meitä kaikkia jossakin elämänvaiheessa. Miehen ja naisen välinen rakkaus on se yleisin rakkaus.Sateenkaari-ihmiset ovat vähemmistö. Monesti kuitenkin, varsinkin lesbopareissa, huomaa sen, että toinen on jollaintapaa se "mies" ja toinen taas nainen. Mistähän tämä johtuu. Jos itse rakastuisin naiseen, niin rakastuisin aivan varmasti naiselliseen ihanaan naiseen. Ja jos taas rakastuisin mieheen, silloin rakastuisin "tosimieheen". Makunsa kullakin, eikä makuasioista voi kiistellä.

Olisi mielenkiintoista seurata joskus vaikka kokonainen päivä, miten ihmiset nykyään todellisuudessa reagoivat, kun näkevät homo-tai lesbopariskunnan, tai vaikka transun. Tuijottavatko he vai eivätkö reagoi mitenkään. Jotenkin en ainakaan jaksa uskoa, että pariskunta saisi yhtään enempää katseita kuin tavallinen heteropariskuntakaan. Tietysti joillakin pienillä paikkakunnilla asia voi olla toisin.

Kaikkien kukkien on kuitenkin annettava vapaasti kukkia. On varmasti vaikeaa ja raskasta salata omaa seksuaalista suuntautumistaan, ja näytellä jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Jokainen meistä haluaisin olla onnellinen ja löytää rinnalleen sopivan ihmisen. Mutta kuinka tämä on mahdollista, jos täytyy salailla ja piilotella. Jotkut miehet ja naiset elävätkin kulissisuhteissa, koska eivät kehtaa paljastaa todellista seksuaalista suuntautumistaan. Tilanne onkin varmasti haastava, jos jo kypsemmän iän saavuttanut tajuaa, ettei se oma vaimo tai mies olekaan se, jonka kanssa haluaa olla. Päässä pyörii useita kysymyksiä. Mitä tapahtuu lapsille, jos äiti jättää isän ja ryhtyy suhteeseen toisen naisen kanssa. Monimutkainen tilanne. Jokainen toimii tavallaan, mutta itse uskon, että lapset ovat sopeutuvaisia. Paljon sopeutuvaisempia kuin aikuiset. Siksi kenenkään ei pelkästään sen syyn takia tulisi yrittää mahduttaa itseään johonkin muottiin, johon ei oikeasti kuulu. Ja tottahan on, että joku ei varmasti halua myöntää edes itselleen, että onkin homoseksuaali. Mutta se on heidän valintansa. Jokainen tekee omat valintansa ja on vastuussa niistä. Rakkaudesta ja onnellisuudesta ei silti tulisi tinkiä. Elämä on kuitenkin lyhyt.

Nuorten syömishäiriöistä.

Syömishäiriöistä puhutaan paljon mediassa jne. Miksi ne kuitenkin kaikesta huolimatta lisääntyvät entisestään ja nuoret (useimmiten tytöt/naiset) ovat entistä huolestuneempia omasta ulkonäöstään. Voisiko sillä, että syömishäiriöistä puhutaan niin paljon, olla vaikutusta siihen, miksi ne myös yleistyvät. Monimutkaista. Toivottavasti jonain päivänä löytyy ratkaisu siihenkin pulmaan.

Anoreksi, bulimia, ortoreksia ja BED eli ahmimishäiriö ovat kaikki vakavia syömishäiriöitä. Anorektikolla on sairaalloinen halu laihtua, ja hän tekeekin mitä vain laihtuakseen. Bulimiaa sairastava ahmii ruokaa, ja usein sen jälkeen oksentaa. Ortorektikolla on pakkomielle terveelliseen ruokavalioon ja ahmimishäiriötä sairastava ahmii ruokaa, yrittää peitellä syömistään. Ahmimiskohtaukset ovat hallitsemattomia ja niihin liittyy myös häpeän tunnetta.

Kaikki syömishäiriöitä sairastavat ovat kuitenkin vain ihmisiä. Ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Syömishäiriöstä parantuminen on monimutkainen ja vaikea prosessi, varsinkis jos tauti on edennyt pitkälle. Sairastuneilla ei yleensä ainakaan aluksi ole halua edes parantua, koska he eivät tajua olevansa sairaita. Tottakai poikkeuksiakin löytyy. Nuoren vanhemmat ja muut läheiset ovat tärkeässä roolissa, jotta paranemisprosessi saadaan alkuun. Tilaanteeseen tulisi pyrkiä vaikuttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Se voi olla vaikeaa, koska usein nuoret piilottelevat sairauttaan. Vanhempien tulee tarkkailla lapsiaan ja tukea heitä. Varmasti vanhempien oma itsetunto ja suhtautuminen ruokaan, heijastuvat myös kasvavaan nuoreen. Jos jompikumpi vanhemmista on jatkuvasti laihduttamassa ja jojoilee painonsa kanssa, tai laskee pakkomielteisesti kaloreita, on sillä vaikutusta myös nuoreen, koska he katsovat mallia vanhemmistaan.

Syömishäiriösta paraneminen on vaikeaa ja kestää pitkään, mutta mahdotonta se ei todellakaan ole. Alku on hankala, mutta kun siitä pääsee yli, kaikki alkaa helpottua. Jokaisella on oikeus nauttia elämästään ilman elämää huomattavasti rajoittavia tekijöitä. Elämästä tulee huomattavan yksipuolista, jos se pyörii vain ruuan ja painonhallinnan ympärillä. Kaloreiden laskeminenkin on turhaa, ellei ole oikeasti (painotan oikeasti) ylipainoinen, niin että laihtuminen on ainut keino säilyttää oma terveytensä. Jos ihminen syö ja liikkuu normaalisti, ei hänellä ole mitään syytä laskea kaloireita. Normaali syöminen siis tarkoittaa sitä, että syö säännöllisesti ja monipuolisesti, eikä ahda itseään kerralla täyteen. Kasvikset ja hedelmät sopivat loistavasti välipalaksi. Ja liikuntaa kun harrastaa sen 30min päivässä, ovat pienet herkuttelutkin sallittuja silloin tällöin. Nautitaan elämästä, eikä tehdä siitä liian rajoittunutta ja hankalaa.

Voin tehdä mitä tahdon

Voin huutaa, jos haluan. Voin nauraa, jos siltä tuntuu. Voin juosta paljain jaloin ulkona, jos se on tarpeen.

On turha keskittyä niihin asioihin, joita ei voi tehdä. Tottakai lakia on noudatettava, eikä esimerkiksi rynnättävä ryöstämään pankkia, jos itseltä sattuu rahat loppumaan. Mutta tiettyjen rajojen sisällä kaikki on mahdollista.

Jos minä nyt haluan alkaa kuvanveistäjäksi, voin hakeutua esimerkiksi johonkin kuvataidekouluun. Tai jos tahdon olla laulaja, voin ottaa laulutunteja, ja kehittää taitojani. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että minusta tulisi superstara, tai että voisin elättää itseni pelkästään laulamisella. Ei, sitä se ei tarkoita. Se tarkoittaa vain sitä, että voin toteuttaa itseäni. Haaveille vain taivas on rajana, eikä välttämättä sekään. Kaikki on mahdollista niin kauan kuin jaksaa uskoa itseensä ja haaveisiinsa. Tottakai on haaveita ja unelmia, jotka ovat kertakaikkiaan niin mahdottomia, että ne täytyy jättää pelkästään haaveen tasolle. Mikään ei kuitenkaan estä haaveilemasta, eihän.

Joku (kukahan?) voisi miettiä, että mitähän paskaa minä taas kirjoittelen. Kun kirjoittaa vaan puhtaasta inspiraatiosta ja puhtaasti omista ajatuksista, saattaa syntyä ihan mitä vain. Jonkun mielestä se on täyttä paskaa, ja jonkun toisen mielestä siinä on ehkä jokin sisältö. Ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Minä kuitenkin kirjoitan siksi, koska haluan. Koska minä voin.

Alkoholi on myrkky

Me suomalaiset olemme tottuneet vetämään lärvit lähes mistä syystä tahansa. Joskus vituttaa, joskus on vaan niin hyvä fiilis, joskus juhlitaan, joskus surraan ja tottakai vedetään kauheat kännit. Näin meillä täällä Suomessa. Eikö hauskaa voi pitää ilman viinaa? Eikö elämän iloista voi nauttia ilman viinaa? Eikö surujaan voi käydä läpi ilman että vetäisi kyytipojaksi pullon kossua? Ei me suomalaiset varmaan voida tai osata tai haluta.

Humalassa on hauska olla, sitä en kiellä. Mutta jos on hauskaa vain humalassa tai ei ole hauskaa ilman humalaa, niin asiat ovat huonosti. Hauskaa pitää osata pitää ilman viinaakin. Itse nautin suunnattomasti ystävieni ja perheeni seurasta, ja osaan pitää hauskaa heidän kanssaan ilman minkäänlaista ”sosiaalistalääkettä”. Ei aina ole pakko olla humalassa. Jos ihminen ei voi mihinkään lähteä viettämään iltaa tmv. ilman että alkoholi olisi kuvioissa, voidaan jo puhua jonkinlaisesta alkoholiongelmasta. Moni ei tätä itse edes tajua. Monille se on aivan normaali tapa toimia, vaikkei sen pitäisi olla. Alkoholi on myrkky. Siitä ei pääse mihinkään. Liiallinen alkoholin käyttö ei sitä paitsi vahingoita pelkästään itse käyttäjää, vaan myös hänen läheisiään. Kukapa haluaisi, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä, siskonsa tai vaikka miehensä olisikin melkein juoppo.

Itse olen sairaanhoitajan työssä saanut nähdä kaiken sen kamaluuden, mitä alkoholin runsas käyttö aiheuttaa. Ja vaikka ihminen ei olisi varsinaisesti mikään juoppo, mutta alkoholia kuluu kuitenkin suhteellisen runsaasti, hän voi sairastua todella kivuliaaseen haimatulehdukseen, jonka jälkeen onkin sitten viinat juotu lopullisesti. En tarkoita, että siihen kuolisi. Mutta sen jälkeen ei alkoholia voi enää nauttia. Ja jos miettii kaikkia kustannuksia, joita yhteiskunnalle koituu alkoholin aiheuttamista sairauksista, on se luku melkoisen suuri. Puhumattakaan kaikista alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyistä väkivaltaisuuksista tai muista rikoksista. Ja me veronmaksajat joudumme maksumiehiksi. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa suuresti niin omaan kuin muidenkin elämään.

Talviolympialaisten huumaa

Virpi Kuitunen, Virpi Kuitunen ja vielä kerran Virpi Kuitunen. Selittelyä taas selittelyn perään. Onhan se toki harmillista jos huippukunnossa oleva hiihtäjä kaatuu kesken kilpailun, ja koko kisa menee sen takia pieleen. Tosin, kuinka moni mitalista haaveileva, huipputason hiihtäjä kaatuu arvokisassa. Vahinkoja tietysti sattuu joskus meille kaikille. Kuitusen ura on mennyt alaspäin huomattavasti sen jälkeen kun hän alkoi viihtyä Jari Sarasvuon seurassa. Tai ehkä vain kuvittelen. Onhan Kuitusella toki jo takanaan monia kilpailuja, joten on ymmärrettävää jos kiinnostus hiihtoa kohtaan alkaa hiipumaan.

Mutta nyt ovat Vancouverin talviolympialaiset sitten vihdoinkin ohi. Itse en erityisemmin viitsinyt seurata kisoja, lähinnä Suomen lätkämatseja tuli katsottua. Suomen mitalisaalis jäi huomattavasti pienemmäksi kuin mitä alun perin olin veikkailtu, mikä ei mielestäni ole yllätys. Onneksi sentään saimme ne neljä pronssista ja yhden hopeisen mitalin, emmekä jääneet nollille. Jääkiekossa Suomi loisti, mikä oli mieletöntä. Hienoa, että saimme jääkiekosta kaksi pronssimitalia. Ruotsin ”saavutuksiin” jääkiekon osalta olin pettynyt. Miten ihmeessä Slovakia saattoi pudottaa Ruotsin jatkosta. En olisi ikinä uskonut, että niin voisi käydä. Suomi vs. Ruotsi mitalipeli olisi ollut mielenkiintoista katseltavaa. Mutta turha sitä on enää tässä vaiheessa miettiä. Seuraavat olympiatason mitalipelit nähdään sitten neljän vuoden päästä Venäjällä. Saa nähdä, kuinka rakas naapurimaamme hoitaa talviolympialaisten isännöinnin.

Pinnallista paskaa

Päätinpä minäkin ottaa lusikan kauniiseen käteeni ja alkaa hiukan hämmentää tätä soppaa. Blogeissakin nykyään käsitellään niin paljon ulkonäköönliittyviä asioita, että ihan hirvittää.

Mikä ihme tätä maailmaa vaivaa? Ei voi kuin ihmetellä. Hiuksiin pitää laittaa pidennykset, samoin ripsiin, pitää pukeutua muodin mukaan jne. jne. Kauheasti kaikenlaisia vaatimuksia. Maailma pyörii yhä enemmän ulkonäön ympärillä. Päässä pyöriin vaan, että miksi. Miksi. Eikö ihmisillä enää ole muita huolenaiheita?

Eniten varmaan järkyttää nämä kauneuskirurgiset toimenpiteet sekä ripsien kanssa leikkimiset. Itse arvostan paljon enemmän luonnollisuutta, ja noista asioista luonnollisuus on kaukana. Voin myöntää, että itsekin olen joskus ajatellut, että olisipa kiva laittaa naama uuteen uskoon, ja ottaa vaikka ripsiin pidennykset tai muotoiluttaa nenäni. Kuitenkin olen sen jälkeen katsonut peiliin ja todennut, että tämä on nyt se naama, jonka kanssa joudun elämään. Parikymppisenä se on vielä helppoa, mutta entä kun vanhenee. Ryppyjä ilmestyy naamaan ja tuntuu, että kaikki paikat alkaa roikkua. Onneksi omilla elämäntavoilla voi vaikuttaa siihenkin, ja vanheta kauniisti.

Omien piirteiden korostaminen on mielestäni ihan ok. Meikatakin voi luonnollisesti ja neutraalisti, ilman, että pakkelia on tungettu koko naama täyteen. Sellainen ei enää ole kaunista. Vaikka nyky-yhteiskunta ihannoikin ainakin jossakin määrin jo tällaista. Meikkiä on niin paljon, että kun ne pesee pois, ihmistä ei meinaa enää tunnistaa edes samaksi.On normaalia, että jo ala-asteikäiset tytöt kulkevat meikit naamassa ja ovat niin diivoja. Naurettavaa sanon minä. Lapsien pitää saada olla lapsia. Ja aikuisten tulisi kannustaa lapsiaan olemaan aidosti lapsia, eikä kannustaa näitä ”aikuistumaan” 12-vuotiaana.

Luonnollisuuden kannattamisen voisi myös kärjistää; ei meikkiä, ei hiustenvärjäystä, antaa karvojen kasvaa. Itse en kuitenkaan ihan näin radikaalistikaan halua ajatella. Itse ainakin haluan värjätä hiuksiani ja käyttää kohtuullisesti meikkiä, eivätkä karvatkaan saa rehottaa miten sattuu. Joku voisi tästä syystä pitää minuakin pinnallisena, ja varmasti pitääkin. Minä taas pidän pinnallisuutena liiallista ulkonäkökeskeisyyttä ja liiallista itsensä muokkaamista, niin kuin tuolla aiemmin olen maininnutkin.

Maailmassa on paljon muitakin asioita, joihin ihmisten tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Nykyään suurinosa ihmisistä välittää vain itsestään, kärjistetysti sanottuna. Ihmisiä arvostellaan heidän ulkonäkönsä perusteella, eikä sisintä enää pidetä arvossa. Se miten ihminen ajattelee asioista, mitä asioita hän arvostaa ja miten hän näkee maailman.

Media aiheuttaa varmasti suurimmaksi osaksi tämän ulkonäkökeskeisen ajattelutavan. Kun lehdissä ja televisiossa vilkkuu täydellisesti meikattuja ja pukeutuneita julkkiksia, haluaa moni jäljitellä heitä. Siinä vaiheessa unohtuu se, että kuvia muokataan, monet julkkikset (Martiina Aitolehti, Megan Fox, Katie Price, Heidi Montag ja useat useat muut) ovat käyneet ”kaunistamassa” itseään kirurgin veitsen alla ja lisäksi heillä on stylistit apunaan valitsemassa heille vaatteet. Ja totta kai heillä on myös rahaa. Raha tuntuu ratkaisevan tässä maailmassa. Ja sitten meille tavallisille ihmisille kehitetään erilaisia ohjelmia, joissa kerrotaan ”kuinka voit itsekin näyttää superstaralta”. Jokainen meistä on kuitenkin oman elämänsä superstara ja jokaisen tulisi olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on. Aitous on aina aitoutta, sitä tulisi arvostaa ja kunnioittaa.